Tässä tulee Woodstonien loppu. Latasin jotain simsiin joltain ihan ufolta sivulta. Se osottautui viirukseksi ja joten......

..... jouduin poistamaan kaikki ladatut joten siinä meni Woodstonit!

 

LHE jatkuu, tulossa on lähiaikoina uusi tarinani joka on miltein samanlainen kuin tämä mutta ei LC. Tai en ole sitä enään harkinnut. Sivut toimivat yhä, mutta lukuja ei tule enään. Saa toki linkittää ja seuraan kommentteja mutta....

 

Tämä oli minullekin vaikeaa mutta en voinut pitään sillä koko peli olisi kaatunut muuten...

 

Hyvää kesää ja kuulette kohta uudesta tarinasta täällä!

 

Kiitos kommentoijat, kiitos Blue, kiitos kaikki!

 

Täällä on uusi tarinani klikkaa tästä.

Hyvää päivää! Nettini taas toimii, kiitos kommentesita. Palomuuri oli vain estänyt sen, ei pahempaa - ONNEKSI! Mutta olen sen kunniaksi avannut kilpailun - muistakaa osallistua! Sitten julkaisin Ylläpito osion, ja hauskoja kuvia! Käykää vilkaisemassa tämän jälkeen. Aika monet ovat toivonneet kauhua, tässä sitä tulee mutta aika heikosti:

Eeva oli lähtenyt raikkaaseen syksyyn, keräilemään satoa ja puhdistamaan hedelmäpuita koko perheen avuin.

Kunnes tapahtui aivan käsittämätöntä! Leijona oli sytyttänyt haravoidut lehdet palamaan kun kompostori pursui yli jääneistä lehdistä.

- Apua! Apua! Leijona ulvoi kuin oikea leijona, kuun valossa. Apua tuli...

... mutta liian myöhään! Eeva oli kuunnellut Leijonan avun pyyntöjä ja heitti hedelmä korit ja odotti kunnes sai käsiinsä vaahtosammuttimen. Mutta liian myöhään...

- Hhhmm... Vai tämmöinen tapaus! Viikatemies röhisi ja selaili lehtiötä, jossa oli Leijonan koko suvun tarina.

- Miksi? Eeva inisi, hän ei saanut suustaan mitään muuta kuin "miksi".

Hän ei voinut odottaa hetkeä, kun Leijona lentäisi SimTaivaaseen, missä oli Bernie, Kristal, Gullik, Sirja ja Ded. Eeva syöksyi maahan ja heitti käsistään vaahtosammuttimen.

- Ra-kas viikatemies, armahda mieheni! Hän ei ole tehnyt mitään pahaa, meille on pieni vauva kotona, en tiedä miten kasvattaa ketään jos Leijonaa ei ole! ARMAHDA meidät! Eeva rukoili kyynelten valuessa pitkin poskia. Viikatemies nyökkäsi ja nosti Eevan röyhkeästi pystyyn.

- Saat valita oikean tai vasemman. Toisessa kädessä on Leijonan sielu. Jos vastaat oikein, hän on sinun - harmikseni. Jos vastaat väärin - tapahtuu toisin päin.

- Valitsen.......vas......ei....o......oikean! Eeva valitsi ja valitsi Viikatemiehen mieliksi oikein!

- VUHUU!!! RAKASTAN SINUA SIMJUMALA! Eeva huusi huomatessaan kun Viikatemies herätti henkiin Leijonan ja kohosi taivaaseen.

- Olet niin rakas! Eeva inahti saatuaan halata rakastaan ja suudeltuaan häntä.

Mitäh? Heräsikö Eeva? "Huh, tuo oli vain unta... onneksi!" Eeva siis näki vain unta. Hän nousi pystyyn mutta ei tuntenut mitään, ei edes nipistystä. Mitä tämä merkitsee?

- Poojat! Eeva huusi. Mitään vastausta ei kuulunut, ei edes koirien tassutusta. Outoa, he olivat VARMAAN lähteneet lenkille, kaikkien koirien kanssa - ainakin Eeva niin halusi uskoa. Hän ei olisi halunnut selitellä uniansa kaikille. Eeva oli itse asissa nähnyt tätä kyseistä unta ennenkin - mutta missä ja milloin, sitä ei Eeva muistanut!

Vauva rääkäisi itkuun, Eeva haki hänet. Vauva oli aina kylmä, ihan jäässä - melkeimpä. Eeva ajatteli sen olevan normaalia ja kylvetti Eemelin lämpimässä vedessä. Mitään ei tapahtunut lapsen ruumiinlämpöön. Eeva vei Eemelin takaisin kehtoonsa, vaikka vauva vielä itki. Eeva ei välittänyt.

Hän alkoi etsiä kirjaa hyllystä, joka kertoi unista.

- Kas siinä! Pahat unet.. hhmm.... Eeva luki ja mumisi itsekseen. Eeva ei kumminkään löytänyt etsimäänsä joten...

... Hän turvautui Internettiin ja etsi monilta sivuilta tietoa unista. Tietoa ei löytynyt, edes Simulasta - mikä on vähän samanlainen kuin Wikipedia. Sitten Eeva lopetti faktojen ja tarujen etsimisen kun kuuli lorinaa. Ala-Kerran kylpyhuoneen amme oli yhtä äkkiä ruvennut vuotamaan. Sims:sä ammehan ei itsekseen mene rikki, kuka siinä oli sitten käynyt?

Eeva juoksi ammeen korjattua viemään kirjan paikoilleen, mitä oli ihan ensin lueskellut. Hän oli laittanut sen lähimmälle pöydälle - jonka oli löytänyt sivu-silmällä. Puhelin soi ja Eeva vastasi:

- Eeva Woodston.

- Tiedän kuka on ja missä hän on. Ääni vastasi puhelimen toisessa päässä, ääni kuullosti tutulta.

- M-mi-mikä hän? Eeva huudahti nopeasti, mutta soittaja sulki puhelimen. - Häh? Kuka hän?! Eeva mumisi kunnes muisti, ettei ollut yksin talossa - olihan Eemel kehdossa? Ei... Ei! Eeva juoksi heti päätä Eemelin huoneeseen ja huomasi kehdon olevan tyhjän! Kuka Eemelin olisi voinut napata? Kuka altaassa olisi ollut.

- Eeva, herätys. Ääni kaikui jostain tuon puoleisesta...

- Eeva! Herää nyt! Ääni jatkui. Eeva meni paniikkiin ja hölkkäsi viimeisillään pihalle - missä seisoi puu. Kuollut puu:

- Puuh... mitähhh... oleetthh... pyyh... tehnythh... Eeva huusi hikisenä ja väsyneenä. Hän ei voinut juosta kovin kovaa, koska tunsi jonkun vetävän häntä takaisin.

- Eeva nouse ylös! Ääni kuului uudestaan. Äänessä oli jotain tuttua... Mutta mitä?

- Eevaaa! Leijona huusi matalalla profiililla ja tökki Eevaa.

- Mikä päivä tänään on? Eeva huudahti hikisenä ja märkänä. Hän oli nähnyt tosi outoa unta.

- Näit taas sitä unta, eikö? Leijona kysyi huolestuneena.

- En. Anna minun ja uneni olla rauhassa! Eeva karjaisi pästyään ylös kostealta sohvalta.

- Älä valehtele minulle! Olen todella huolissani, olet Eemelin synnyttyä nähnyt outoja unia! Juhan on pois tolaltaan, sinun on pakko mennä lääkäriin! Tämä ei voi jatkua! Tajuatko? Häh, tajuatko? Leijona huusi ja vauhkoi päätäänsä ja yritti takoa Eevan päähän järkeä - mitä häneltä ei löytynyt.

- Aina kun näät sitä unta, potkit, huudat, riehut ja vauhkoat koko ajan unissasi. Tämähän on oikeasti vakavaa! Leijona jatkoi selittämistä.

- Anna siltikin minun olla... tarvitsen lepoa! Eeva sanoi rauhallisesti ja kävi istumaan sohvalle takaisin mutta menikin jääkaapille. Leijona ei vilkaissut Eevaa, vain lähti ala-kertaan ja totteli Eevan käskyä.

"Antaisivat minun elää omissa ongelmissani" Eeva ajatti kun siirsi vanhoja ruuan tähteitä roskikseen.

Leijona meni hiljakseen tietokoneelle, ja yritti etsiä tietoa halvoista ja tehokkaista lääkäreistä ja uni tutkioista jotka tekisivät koti käyntejä. Halvimmillaan yksi lääkäri maksoi 5 simoleonia, eikä Leijona raaskinut hankkia semmoista.

Leijona sammutti tietokoneen ja sanoi Eevalle tarvitsevansa häntä ulkona - puutarhan parissa. Hän huomasi myös Juhanin, ja päätti piristää pikku miestä muilla asioilla.

- Tämä on sinulle, sain sen töistä! Leijona sanoi ja antoi Juhanille pienen paketin joka sisältäisi jotain suurta.

- Ihanko totta? Juhan huudahti ja otti paketin vastaan. Hän helisteli sitä ja juoksi sisälle varmaankin purkamaan sen.

Mitä ihmettä! Odensse oli saanut toiset pennut. Heidän nimeksi tulivat (valkoinen) Geb ja (ruskea) Nylia. Eli uros ja naaras. Eeva oli kadonnut onneksi ylä-kerrasta, kun pennut olivat syntyneet.

Kun Juhan huomasi koiran pennut, hän siirsi molemmat ala-kertaan koska täällä he voisivat tehdä tarpeensa ulos (ainakin terassille) ja niillä olisi enemmän tilaa.

- Toivottavasti äiti ei halua teitä pois! Juhan sanoi halatessaan Gebiä.

Leijona huusi Juhania pihalle ja Juhan riensi nopeasti ulos. Eevakin oli siellä.

- Pallotellaanko, ollaan piimä. Minä voin jäädä. Eikä sitten kepposia! Leijona sanoi hassusti  ja Juhan repesi nauramaan. Leijona oli nähtävästi jutellut Eevan kanssa asiasta, mutta ei siitä vielä tässä vaiheessa... Ainakaan..

Pimeyden tultua seitsemän jälkeen, perhe päätti hieman siivota pihaa niistä lehdistä. Mutta kun Juhan oli toisella puolella taloa, Eeva ja Leijona vaihtoivat pari sanaa siitä unesta.

- Etkö vieläkään tajua että tämä on vakavaa! Leijona huusi ja meinasi seota vaimonsa tyhmyydestä. Eeva ei vastannut vain käveli pois hakemaan lisää lehtiä.

Vajaan tunnin kuluttua kello läheni jo ruoka-aikaa, jolloin Eeva hieman ajatteli loihtia hyvää ruokaa.

- Pst.. Psst! Leijona, Odensse on saanut pentuja. Juhan kuiskutteli Leijonalle.

- Aijaa. Ei kannata kertoa varmaan äidillesi, eihän? Leijona vastasi. Eeva ei kuullut poikien puheita, mutta huomasi heiden keskustelevan. Hän ei ollut moksiskaan asiasta - pysyi vain hiljaisena ja keskittyi ruokaan.

- Tuleeko tänään töllöstä mitään ihmeempää? Eeva aloitti.

- Pst.... Juhan! Pennut ovat täällä. Leijona hihkaisi ja huomasi yhden karva kuonon tulleen ruuan perään. Eeva ei saisi tietää pennuista...

- Koiran pentuja! Juhan huudahti ja Eeva katsoi häntä oudosti.

- Juu, onko se uusi hitti-leffa? Eeva vastasi.

- Ei! Vain täällä... Juhan selitti ja oli kääntänyt katseensa Nyliaan. Miten hän pääsi yläkertaan?

 

 

Oliko tässä kauhua? KOMMENTOI JA KERRO!

 

MUISTAKAA OSALLISTUA KILPAILUUN!

Hippuli hei! Olette kai huomanneet päivitys tahdin valitettavasti hidastuvan? Juuh... Kun armas on nyt luonut suvi-suloisen kesän - ja aurinkokin paistaa niin mukavasti niin uima-altaassa voikin polttaa selän.. Ööhh... no toivotaan että aina ei paista aurinko ... älkää ihmetelkö niitä kirjoitusvirheitä, koska musiikki soi samalla ja hieman lauleskelen! :D

Päivät siis kuluivat hyvin, lukuun ottamatta yhtä iltaa jolloin karvakuonoja alkoi näkyä! Tässä siis uusi tulokas perheeseen; Soffelon...

... ja hänen "tyttö-ystävänsä" Ondensse, joka MYÖSKIN liittyi perheeseen. Oho! Eeva ei tykkää!

Pienen opettavaisen keskustelun jälkeen tultiin siihen tulokseen, että koirat saa jäädä taloon.

- Muistathan! Ei pentuja, jos pentuja - myydään ne pois! Eeva komensi. Hän ei todellakaan ollut järin innostunut koirista - piskeistä. Mistähän nekin olivat tulleet? Noh, pian olisi Juhanin syntymäpäivät - lahjaksi saavat kelvata nuo koirat. Nekin varmaan maksaneet omaisuuden...

- No kultani! Olet kultaakin arvokkaampaan. Tässä on sinullekkin lahja! Toivottavasti se tuo vain onnea! Leijona sanoi, ja Eeva häkeltyi sillä silmällä ja saman tien.

- Ööhh... mitähän täällä on?! Onko se varmasti minulle? Eeva tokaisi tähdet silmissä ja ravisteli pakettia ihan onneissaan. Leijona ei kertonut mitä paketissa oli, mutta saa nähdä, saa nähdä!

"Tästähän voisi tulla tapa, olipas hyvä lahja!" Eeva ajatteli mielessään kun oli avannut paketin ja kaukosäätimellä suurentanut "lahjan" ohjeiden mukaan ja lukaisi ohjekirjan seitsemän kertaa läpi.

- Kun Sim tätä juo, se hänelle ikuisen ilon tuo! Eeva lukaisi ja otti heti lasillisen. - Jipppiahjeah! Hän jatkoi. Mitähän sai lahjaksi? No, arvaatteko? Katsokaa varjoa:

Eeva otti lasillisen, kuin toisenkin. Hän nuoreni heti ja paljon! Nyt hänellä olisi enään 23 päivää aikaa vanhuuteen. Oho! Noh, kumminkin vanhempi kuin Leijona... Minkäs teet?

"Jotenkin outo olo... " Eeva ajatteli itsekseen seuraavana aamuna. Hän oli pitänyt Leijonan kanssa nuorten pippalot, tiedätte varmaan mitä tarkoitan? Kröhöömmm.. Aamulla Juhan tietenkin oli aikaisin hereillä, ihme kun sänky on parasta laatua.. Heh heh... (Taisi muuten olla aika rankat pileet kun ukko viellä makaa :D)

Aamut olivat nähtävästi hieman koiran ruokaakin arvokkaimpia Juhanille. Olihan se hyvä syödä kakka ruokaa, kun mummi oli suihkussa!

- Namia! Juhan rähisi ruoka suussa. Koirat eivät edes uskaltaneet tulla lähelle - kun penska-varas vohkii ruokaa!

Ilta päivemmällä Eeva oli juuttunut sään katseluun tietokoneellansa. Mutta kun se hajosi, hajosi myös Eevan päreet. "¤£&€=?/¤$@+` tämän koneen kanssa!!!" kirosi Eeva tuskissaan kun yritti työntää ruuvi meisseliä näytön taakse.

Kun kone oli tuntien päästä puoliksi korjattu, oli Eevan pakko pyytää Leijona auttamaan!

- Leijjjjona! Tules käymään täällä, tule korjaamaan koneeni! Eeva rähisi ja kun kuuli Leijonan askelia portaista, tunsi hän myös ihanaa lämpöä varvas väliköstä.

- Voi $%#€€\! Eikö näillä piskeillä ole tapoja? Eeva huudahti ja pudisti päätään kun huomasi Soffelon (lyhemmin Soff) koiran-pentu ilmeen.

- Mutta koirathan olivat vasta pentuja! Leijona sanoi tultuaan ala-kertaan. Eeva ei kerennyt selitellä, vaan juoksi portaita pitkin olo-huoneeseen kuultuaan lisää lorinaa...

- Iiiikk! Eeva kirkaisi, huomattuaan ettei ollut ehtinyt ajoissan. Nyt paloi Eevalta päreet, illalla olisi Juhanin syntymä päivät, miten kaikki pissi-lätäköt saisi pestyä? Tarvittiin se Joulun-Ihme... ja hieman aikasemminkin!

- Toivottavasti kylpy rauhoittaa minua! Eeva mumisi ja lisäsi lisää lämpöä kylpy-ammeeseen. Hän otti hyvän asennon ja kaivoi lavuaarin vierestä kurkun jämiä, ja laittoi ne silmilleensä. Rentouttavaa, eikö? Onneksi illalla olisi Juhanin syntymäpäivät, sitten sitä naperoa ei tarvitse aina hoitaa ja hoivata koko ajan.

Puolen tunnin jälkeen, oli pakko ruokkia ja siistiä perheen eläintarhaa mm. akvaario siivota ja ruokkia, koirat kylvettää ja puhdistaa ruokakupit, makuualustat puhdistaa karvoista... "Ääärrggghh!!" Eeva ajatteli mielessään, aika paljon yhdelle ihmiselle ja yhdelle illalle.

Eeva toi ulos känkkäränkkäisen Juhanin, joka ei malttanut odottaa iltaa. Toivottavasti illasta tulisi ikimuistoinen, vaikka ylellisiä juhlia ei järjestetä.

Tuntien kuluttua juhlat sitten tulivatkin. Leijona oli aivan innoissaan, samoin Juhan - vaikka ei ymmärtänytkään aikuisten juttuja. Eeva antoi Leijonan viedä Juhan kakun luokse, koska Leijona ei ollut koskaan edes saanut käsitellä taaperoita... Ihme kyllä - onhan hän Woodstonien LEIJONA! Woouhh... (Leijona on sitten townie.)

- Puhalla sitten Juhan kunnolla. Autan sitten vähän! Leijona tokaisi hytkytellessään Juhania.

- Tjooh... Juhan mumisi ja puhkui ja melkein hukkui hänen puhkumiseen, mutta onneksi Leijona auttoi ja kakku saatiin "sammutettua" kynttilöistä. Onneksi!

Oli aika kasvaa, ja aika hiemaisevan punapää sieltä kuoriutui! Muodon muutoksia, muodon muutoksia... tulossa!

- Hehheee, tämä kakku maistuu norsulta! Juhan tokaisi luullakseen, että otto-vanhempansa nauraisivat vitsille:

- Hyvä juttu, pistä kakkua poskeen! Pizzaa on tulossa seuraavaksi. Eeva varoitteli ja osoitteli sormella. Juhan näytti katuvalta, mutta hymyili takaisin.

Pizzaa oli tulossa seuraavaksi uuni tuoreena pöytään kunnes Leijona kuuli Odenssen ruikuttavan ja lähti häntä katsomaan.

- Minne sinä menet? Ei sillä koiralla ole mitään hätänä - se vain ruikuttaa pizzaa! Eeva vitsaili.

- Niin, menen kumminkin! Leijona tokaisi ja riensi Odenssen luokse.

Kuukausien kuluttua, ennen synnytystä:

Kuukausia oli kulunut, mutta Odenssen pennut pysyivät viellä ainakin vähän aikaa pentuina. Tässä siis molemmat. Ylempi on naaras, nimeltään Percy ja alempi uros ja nimeltään Domino. Eeva ei todellakaan pitänyt pennuista, ne sotkivat, likasivat ja tyhjentivät ruokakupit, haisivat ja olivat koko ajan ruikuttamassa. Eeva oli samalla ärsyyntynyt koska odotti taas lasta ja ei tykännyt siitä yhtään! Taas sukulaisia. Se saisi olal Leijonan ja Eevan viimeinen lapsi joka kerrankin nyt jatkaisi sukua - pakosti!

- Oletko jo viimeisilläsi? Mikä annetaan nimeksi? Leijona inisi, ja silitteli masua. Hän höpötteli koko ajan vauvasta. Eeva oli melkein saada hermoromahduksen mutta pysyi järjissään, onneksi!

- Jooh... Lähi viikkoina se syntyy, tunnen sen! Eeva naurahti.

- Kulta, minulla on yllätys ruokapöydässä. Tule! Leijona houkutteli ja kulki ylä-kertaan Eevan kanssa käsikädessä.

- Kulta, en halua vauvastamme Castren sukua! Mitäs jos avioutuisimme? Leijona sanoi. Eeva meni sanattomaksi, koska luuli pentujen kasvaneen, EIKÄ Leijonan kosineen. Mutta kyllähän tämäkin käy... Eeva ei siis oikeastaan saanut sanoja suustaan, koska oli aika paljonkin yllättynyt. Hän vain nyökytteli ja alkoi melkeimpä itkiä kun avasi sormus-kotelon.

- O-onko tämä varmasti minullle? Eeva kysyi. Leijona nyökkäsi, ja niin he söivät ruuan loppuun ja painuivat nukkumaan - ainakin Eeva.

Leijonalla oli jotain muutakin ajatuksia kuin naimisiin meno, hän oli jo kuunnellut tarpeeksi pennuista valitusta (EEVAN SUUSTA) - joten päätti hankkiutua eroon niistä kun Eeva nukkui. Mutta hän ei ollut niin katkera, että voisi tappaa tai myydä ne. Ne saisivat nopeammin uuden ja hyvän kodin kun ne lahjoitettaisiin poliisilaitoksen kenneliin missä ne sitten kasvatettaisiin.

Mutta niiden lähtö oli raskaampaa Eevalle, kuin Leijona oli odottanut. Eeva meni ihan pois tolaltaan, ja ei antanut Leijonan häntä lohduttaa. Miksi Leijona meni sen tekemään? Mutta toivotaan parasta!

Eeva ja Leijona menivät nukkumaan, Leijona tietenkin myöhemmin koska hän varmisti että koirat olivat sisällä ja että he olivat käyneet pissillä ulkona. Samana yönä alkoi synnytys. Eeva tunsi kipua niin paljon, että herätti huudoillaan Leijonan.

- Poika! Ih, olisin halunnut tytön! Eeva inahti kaiken sen kivun ja tuskan jälkeen.

- Anteeksi, mitä kuulinkaan? Leijona murahti ja höristeli korviaan. Miten Eeva voi niin sanoa? Tyttö... hyi!

- Niin! HALUSIN TYTÖN! Ajattelin että hänestä olisi tullut Emily, mutta tästä tulee sitten Eemel. Eemel Woodston! Eeva huudahti ja melkeinpä heitti Eemelin Leijonan syliin ja heittäytyi sänkyyn itkemään. Leijona katsoi kummissaan ja vei Eemelin omaan huoneeseensa jonka Leijona oli sisustanut - makunsa mukaan!

Viikkojen kuluessa synnytyksestä Eeva oli masentunut - hän vai ruikutti ja nukkui sängyssä. Leijona päätti hankkia siskpäkin ja alkaa hieman viritellä Eevaa taas henkiin kun vauvakin tarvitsi häntä...

... Samoin Juhan. Ja Leijona. Leijona yritti selitellä tämän kaiken sisällä Eevan tilaa, ja että hän oli "sairastunut" Eemelin tulon jälkeen. Ja tietenkin Juhan uskoi, kun Leijona lupasi opettaa häntä tanssimaan - niin kuin tosi miehet!..

... Ja antoi myöskin avaimet akvaarioon jota sitten pestiin yöllä, kun Eeva oli osittain hereillä.

 

Muuten, tässä on totuus mitä ne lasten hoitajat tekevät! Tuhlailevat vesiä... sot sot!!

Kihloihin mentyä mentiin naimisiin, hieman sekavaista.

- Miksi te tettte tämän minulle? Juhan vitsaili. Juuuh, tämä jakso olis sitte sekavaa, koska kuvat olivat aika kauan aikaa sitten otettuja ja en muistanut kaikkea.... Ja musiikki :DDD

- Yhmp... Hmmpp... Mutinoi Eeva etupihallaan kaivaessa kuoppaa hedelmien siemenille. Multa oli kovaa, aurinko oli kuivannut ja imenyt vedet maasta syksyn astuessa kuvioihin. Oli siis ihana, helteinen syyspäivä Ruoholan tasangoilla. Yksi asia vain puuttui - missä kaikki muut Woodstonit? Noh... Kuten arvelimmekin, Crispina valehteli! Tai siis ei... Siis kyllä... Mutta siitä myöhemmin! Helen oli jättänyt Paulin kokonaan, kun selvisi Conanin pikkunein flirtti ja seksi-suhde Heleniin. Noh... Se oli pikku vahinko, mistäs tuosta? Ja siis Paul oli lähtenyt oman elämän metsästykseen, Conanin kanssa. Toivottavasti kuulemme heistä - myöhemmin! Crispina oli siis karannut kotoa, vaivihkaa ottanut kainaloonsa Kenin - Paulin ja Helenin esikoisen. Heillä taitaakin mennä hyvin? Mutta kylle he kotiin palavat... Mistä rahat talouteen...? "Kyllä ne lapsukaiset ainakin kuukauden sisällä tulevat kinuamaan simoleoneita, kun rahat eivät kumminkaan riitä!" Eeva ajatteli raataessaan pienen kasvimaansa eteen. Eeva oli siis muuttanut pojanpoikansa, Juhanin kanssa "omaan" taloon, aivan Ruoholan keskustaan. Eeva ei kuitenkaan voinut enään sietää lapsukaisia, nimittäin hän oli niin paljon tullut täyteen heidän kepposia ja vieläpä tämä! Noh, toivottavasti 3. mies löytyisi Eevalle - vielläpä kohta vanhus hänestä tulisi!

Eevan raataessa etupihalla, oli Juhankin keksinyt tekemistä - varsinaisen fiksua tekemistä! Hän rakasti yli kaikkensa perhosia, vielläpä kun he liitivät taivaalla ja jotkut harvat yksilöt asettuivat Juhanin nenän päälle, mistä ne sitten oli helppo nakata suuhun... Hyi olkoon! Mutta onneksi Juhanilla oli sentään tekemistä - syksyhän oli tulossa kerrankin oikein kunnolla. Ja varmasti huomenna olisi lehtiä jo maassa jossa sitten voisi kierrellä ja syödä maanmatosia niiden joukosta!

Eeva siis muutti hieman vanhaan taloon joka sijaitsi aivan Ruoholan keskustassa. Talo oli kerta-kaikkiaan aivan ihastuttava, niin jotenkin... lapsenoloinen... Jos niin voi sanoa! Piha oli iso, ehkä tuleville jälkipolville olisi tilaa. Paitsi, että melkein taka-pihalla seisoi ei niin elävä puu. Puuhun oli kaiverrettu "Se kuka kuopan lapioi, se kaivoon unelmoi!". Eeva monta kertaa ihasteli kirjoitusta, varmaan entiset asukkaan olivat hieman pelleilleet riimeillä, kuka tietää. Mutta Eeva ei ollut taika-uskoinen, olihan hän nähnyt tuhansia aaveita (no ei ehkä tuhansia...) ja hänen äitinsä ja isänsä myös. Eli siis kaikki oli mahdollista, mutta tuskimpa puuhun liittyisi mikään taru tai legenda. Eihän?

Eeva oli sisustanut talonsa hieman uudis-aikaisemmin. Kerrankin kun hän asui "yksin" pienen taaperon kanssa, oli varaa hieman hemmoitella itseään huonekalu liikkeiden kanssa. Tietokone - uusi ilmestys Woodstoneilla. Eeva oli monena päivänä toivonut omaa tietokonetta, ja nyt hän sai sen! Ihan ensiksi täytyi luoda sähköposti - kaiken varalta. Sitten oli aika luoda tunnus paikalliseen +30 chattiin jos joskus tulisi himo päästä ihmisiin käsiksi - netin kautta!

- Oho! Ompas paljon käviöitä! Eeva tuumasi näpytellessään chattiä, ja katsellessaan eri nickejä. Ehkäpä se oikea sieltä löytyisi koko elämäksi! Eeva löysi mielenkiintoisen nimisen ihmisen. Nimi oli Leijona Castren, jos oikein muistan.

- Uuhh.. Leijona, sille olisi tekemistä! Eeva höpötteli outu virne kasvoillaan ja alkoi kirjoittamaan hepulle. Ainakin 3 tuntia Eeva asusteli chatissa, kunnes kuuli ikkunasta itkua ja kakkaisen vaipan tuoksua. Hän sulki samantien tietokoneen, saadessaan Leijonan puhelin-numeron.

 Eeva vaihtoi äkkiä Juhanin vaipat, syötteli ja juotteli pienokaista ja kylvetteli ammeessa ja mitä kaikkea hän keksikin itkun loppumiseksi! Illan tullen poika oli rauhoittunut ja Eevan oli aika iskeä silmänsä salaiseen aseeseen. Nimittäin kännykkään! Hän näpytteli lastenhoitajan numeron ja pyysi jotain tätiä vahtimaan poikaansa kun itse lähtisi hiemna... kröhömm... rullaluistelemaan keskustaan.

Eeva soitti samalla Leijonan paikalle, ihan varmuuden vuoksi. Aluksi Leijona kuullosti hieman epäilyttävältä ja kierteli asioita - mutta kun kaunokainen pyytää niin mikäs siinä! Leijona lupasi siis tulla tuntien kuluessa. Mutta kun Eeva odotteli, odotteli ja odotteli, miestä ei näkynyt mailla - halmein! "Mikä kumma siinä mättää?" Eeva ajatteli tippa silmässä kun huomasi kellon kuluessa jo keski-yötä.

Mutta olihan Eevalla tekemistä, nuorten seurassa hän rullaleisteli milloin milläkin luistimilla. Hän hyppeli, kaatuili, tanssahteli ja kaikkea mahdollista - mitä siis ei osannut ja osasi. Pari kertaa joku taisi loukkaantua, kun Eeva hyppeli toisten Simien päälle. Mutta semmoistahan saattuu - kelle tahansa!

Aamun tullessa ovelle, Eeva oli saanut tarpeeksi odottelusta, vaikka aika olikin kulunut nopsasti.

- Eeva täällä. Missä sinä olet? Eeva kuiskasi puhelimeen värisevällä äänellä, koska pelkäsi Leijonan suuttuvan kun hän kaipailee häntä. Mutta eihän Leijona, ole "oikea" leijona, vaan Leijona Castren.

- He-hei.. (Klumps!) Ööh... En päässyt... tuota noin... tulemaan... odottelin puhelin korjaajaa... ymmärräthän?.... Jospa... tulisinkin ny-nyt.. Kävisikös? Leijona vastasi epäröiden ja nolostuneena. Mutta Eeva ei se haitannut - kunhan ukkeli saapuisi paikalle! Hyvä niin...

Kolmen ja puolen tunnin päästä, kun kello löi jo kahtatoista päivällä, Eeva soitti uudestaan Leijonalle. Tällä kertaa hän karjui kurkku suorana ja mutisi ystävyydestä ja pettämisestä. Leijona varmaan joutui ihan paniikkiin, onhan tuo Eeva hieman outo - sen kaiken kokemisen jälkeen. Leijona selitteli, että hänen meedionsa oli käskenyt hänen olla kotona ja että oli pelannut lauta-pelejä laama lauman kanssa ja leipoi uunijäätelöä. Mutta tämän kaiken jälkeen hän lupasi tulla... Toivottavasti!

Sitten hän tuli. Eeva ajatteli onneissaan hypähtää Leijonan syliin, kun huomasi hänen kauneutensa! Mutta ei, ei tälläkään kertaan. Eeva putosi taka-puolillee täysin betoni-laattaan ja huudahti Leijonalle muristen.

- Minun lihakseni ei jaksa nyt nostaa sinua, kun ne puutuivat kännykän ja puhelimen nostelusta - kun eräs soitteli koko ajan! Katso nyt! Sormeni ovat va-vaaaleanpunaiset! Ääk... Mitä oletkaan tehnyt sormi-raukoilleni! Leijona kiljahti kun Eeva putosi maahan. "Kaikkea sitä sitten miesten suustakin kuulee!" Eeva ajatteli itsekseen kun nousi häntäluutaan pidellen takaisin seisomaan. Nyt Leijona kylläkin saisi kunnon opetuksen!

- Luuletko että olen sokea? Olen pienestä pitäen nähnyt kaikki sokeataulut yms. Luuletko etten nää lävitsesi? Sinähän valehtelen! Luulin, että meillä oli chatissä jotain... jotain yhteistä! Olen kohta odottanut sinua täällä vuorokauden! Miksi et sanonut suoraan ettet tule! Minulla on pojanpoikani kotona vaipoissa, ja hänen luonaan on joku alipalkattu lasten-hoitaja, joka ei taatusti hoivaa pienokaistani yhtä hyvin kuin oma mummi! Eeva karjaisi täyttä kurkkua. Hän oli mittansa täynnä, ja oli aikeissaan lähteä kotiin koska ilta-päivä oli jo pitkällä ja hän olisi vasta illalla kotona.

Vartti tunnin ainakin tämä kaksikko jutteli ja rupatteli tapahtuneesta ja pyytelivät anteeksi ja sitten taas selittelivät ja taas anteeksi pyytelivät. Eeva armahti Leijonan, Leijona pyysi anteeksi. Pian tämä kaksikko oli hiljaa ja treffeillä vaikka suoranaisesti kumpikaan ei ehdotellut sitä.

- Pidän sinusta! Eeva inahti syleillessään Leijonaa. Leijona ei vastannut, vaan puristeli hiljalleen Eeva lähemmäksi itseensä.

- Älä päästä minua pois! Tokaisi Eeva melkein tukahtuneena. Leijona totteli, ja niin he halailivat jonkin aikaa.

- Osaatko heittä tikkaa? Eeva kysyi hetken halailtua. Leijona pudisti päätään ja Eeva ehdotteli, että opettaisi Leijonan heittämään tikkaa.

- Tämä on taitoa, sinun täytyy ottaa hyvä asento, toinen jalka eteen... pälä...pälä.pälä...päläpälä... Eeva selitteli innoissaan, kunnes he pelailivat ja Eeva hävisi tyhjennettyään tietonsa Leijonan päähän.

- Ööh... Haluaisitko opettaa nyt minua? Tokaisi Eeva nolostuneena, mutta Leijona keksi parempaa tekemistä!

- Tämän me molemmat varmaan osaamme? Olenko oikeassa? Leijona sanoi, ottaessaan hyvän otteen Eevasta kunnes huomasi, että Eeva vie. "Oho!" Leijona ajatteli mutta ei korjannut virhettään.

- Sinulla on niin kauniit silmät! Eeva tokaisi huomatessaan Leijonan kauniit kasvot ja silmät.

Ilta tuli, nuori ja ehkä uusi pari rakastelivat milloin missäkin nurkassa monta tuntia. Yhtien treffien aikana, maailma tuntui niin fantasialta, kuin olla voi! Molemmat nauttivat ajasta, jonka varastoivat sydämmiinsä! Eeva sekä Leijona olivat niin rakastuneita ja yhden illan aikan!

Eevan ja Leijonan viellä halatessaan viimeisillään sekunneilla, Eeva huomasi jotain Leijonan olan yli. "CRISPINA!" Eeva inisi itsekseen, kun huomasi vanhentuneen tyttärensä tulevan heitä kohti.

- Voi ei. Kumpa en olisi tullut tänne! Crispina huudahti ja juoksi pois koko tontilta.

- Mutta, rakas! ODOTA! Eeva huusi hänen perään, mutta Crispina vain juoksi, ja juoksi pois Eevan näkökentältä. Eeva ei päässyt Crispinan perään kun Leijona halasi häntä liian voimaakkasti. Kun Leijona alkoi urkkimaan tapahtunutta, Eevan oli pakko selittää koko elämänsä Leijonalle...

.... ja palasi kotiin yksin. Leijona oli pettynyt Eevaan mutta alkoi joka päivä soittelemaan Eevalle. Leijona ja Eeva jopa tapailivat useesti ja kävivät säännöllisesti ulkona syömässä. He rakastelivat, suutelivat, halailivat ja...

... ja.. ja tässä näkyi viikkojen tulos!

Eli tässä oli 16 Luku, oliko hyvä? Kommenttia kiitos!

•  

Kului vuosia, ja minä ja veljen lapsi, Ken muutettiin uuteen, ihanaan ja hieman ränsistyneeseen taloon. No olihan meillä rahaa, otettiin hieman lainaa Ruoholan pankista ja tuhlattiin perintörahoja jotta saatiin talo kokonaan remontoitua ja sisustettua nyky-muotiin. Jotain silti puuttuui, nimittäin perhe! Kaksi vuotta sitten, Helenhän odotti uutta lasta. Sehän oli Conanin, joka sitten selvisi synnytyksessä kun penska peri kaikki Conanin geenit. Kun Paul sai tietää tapahtuneesta, hän ei voinut käsittää asioita eikä sitten uskonut siihen - niimpä Helen sai vielä asua meille. Mutta minua ärsytti niin paljon, kun Paul ei tajunnut ongelmista ja geeneistä paljon mitään ja antoi vielä Helenin asua talossamme. Kävimme äidin kanssa Heleniä vastaan ja Helen sai jonkun sätky-kohtauksen ja "tukehtui" omaan vereensä. Eli siis Helen kuoli - onneksi! Mutta se ei ollut oikeasti minun vika... Vaikka Paul siitä minua syyttikin! Paul ei voinut kestää Helenin kuolemaa joten siis muutti Sateenkaarilaaksoon. Myöhemmin tuli hänen perässään kirje, että oli löytänyt Eevan puoli-veljen, Adamin ja asui hänen ja lesbo-vaimonsa kanssa Sateenkaarilaakson peri-kulmilla. Ihme juttu, Paul ei suostunut ottamaan Keniä mukaan, koska ja kuulemma se toisi liikaa muistoja Helenistä. Koti kulmilla, eli Ruoholassa äiti oli ihan hermona, kun Conan ei ollut kertonut hänen ja Helenin suhteesta mitään joten hän ja Conan erosivat. Kaikista pahinta, mitä voi nähdä, on oman äitinsä kuolevan - ja minä ja Ken se nähtiin. Conan riehui raivosta, kun Eeva jätti hänet Helenin takia. Joten Conan sytytti tulipalon, joka tuhosi koko talon, myös Helenin ja Paulin nuorimman vauvan, jonka nimeksi sitten tuli Bella. Bella ja äiti siis menehtyivät tulipalossa ja minä ja Ken jäätiin eloon, koska vessaan palo ei ollut vielä ehtinyt levitä. Mutta olisimme voineet ihan hyvin tukehtua häkään, jos palomiehet eivät olisivat ehtineet ajoissa paikalle. Meinasimme aluksi joutua lastenkotiin ja sieltä sitten sijaiskotiin, mutta ONNEKSI he antoivat minun huolekseni Kenin ja tietenkin kissat, Cooperin ja Chiffin! Joten tästä tämä meidän elämä alkaa, kun pakkasimme kamppeet ja rimppeet mitä oli jäänyt ehjäksi sukutalossamme ja muutimme metsän laidalle Ruoholaan...

En ole koskaan tykännyt edes pikkutyttönä leikkiä kotia tai äitiä. Niimpä tästä ei todellakaan tulisi helppoa, mutta en oikeastaan edes pysty kuvittelemaan että asuisin lastenkodissa. Hyi sentään! Mutta onneksi minulla oli viellä penskana perhe ja sukulaiset tukena, jotka sitten opettivat minua - onneksi! Olin siis oppinut laittamaan ruokaa, avustamalla äitiä keittiössä, isä ja Paul opettivat miten korjataan pieniä sähkölaitteita. Kuntokin kyllä sitten siinä kasvaa, kun hääsään keittiössä 72 h. Mutta pelastukseni on lukio, kun pääsen kaksituntia aikaisemmin kuin Ken koulusta. Mutta minun on oikeasti ryhdistäydyttävä ja ajateltava tulevaisuutta ja pitää Kenistä oikein hyvää huolta - ettei sossut ovea koputa! Sitten täytyy alkaa sijoittamaan rahaa hyviin hankkeisiin... pälä..pälä...pälä...päläpälä... Huoh!

- Vouh! Kiljaisin kun iso rahasäkki putkahti taivaalta jalkojeni viereen. Eli siis Toivomuskaivomme toimiin, sen voin todeta tämän jälkeen. En keksinyt mitään muuta tekemistä kuin kokeilla Toivomuskaivoamme, minkä mummi oli joskus saanut puutarha-kerholta. Aika hieno, eikös? Eeva ja Sirja olivat joskus minulle höpöttäneet Toivomuskaivosta, että sitä juodessa, olo kohenee kummasti. Mutta jos toivoo liian usein, siihe jää koukkuun ja on aina pakko toivoa. Taidan huomennakin toivoa jotain erikoisempaa, mutta lupaan itselleni etten jää koukkuun siihen taika-kaivoon - toivottavasti!

Mutta iltapäivällä kun ei ollut tekemistä enään, eikä telkkaristakaan tulisi mitään fiksua, Kenin ehdotuksesta "valmensin" häntä nyrkkeilysäkin kanssa. Aamulla naapurit eivät nähtävästi tulleet tervehtimään, nähtävästi sana oli kiertänyt Helenin kuolemasta. Kattia kanssa, sanon minä.

- Lyö enemmän sivu-vasemmalle, ja ala-koukkuja! Jos lyös oikealle, lyöt huti. Opastin pidellessään nyrkkeilysäkkiä, joka ei kyllä paljon heilunut Kenin lyönneistä - ainakaan viellä!

- Okei Crispina-täti. Uh... Näinkö? Ken tokaisi hiki otsan päällä. Aurinko paistoi kevätpäivänä hyvinkin kuumasti, joten kauan emme voineet treenailla, koska muuten olisimme hiestä märkiä.

Oli sittenkin ehkä helppoa olla äiti hahmo. Mutta onneksi Ken, ei siltikkään kutsunut minua "äidiksi", se olisi ollut noloa - hyvinkin. Monena päivänä olin kylläkin huomautellut Kenille, ettei hänen tarvitse kutsua minua Crispina-tädiksi, minulle Crispina kylläkin riittää ihan hyvin.

- Crispina? Haluatko lukea minulle ilta-sadun? Olisitko niin mukava, ole kilttii! Lue minulle 5:stä hevosesta ja yhdestä varsasta! Ken kysyi ilta-palalla. En voinut vastustaa tuon pojan ruikutusta liha-voileipien joukosta. Melkein tippa olisi tullut silmään, jos olisin kieltäytynyt! Oli siis pakko:

- Okei sitten. Mutta kohta puolin saat itse alkaa opetella lukemaan iltasadut itsellesi! Olet jo niin iso poika! Hae kirja, niin minä menen olohuoneeseen hankkimaan hyvät paikat! Vastasin, ja jäin korjailemaan ruuantähteitä ja astioita. Ken ryntäsi heti kirjahyllyn luokse ja valitsi lempi-kirjansa: 5 hevosta ja varsa.

Luin Kenille ainakin puolituntia samaa kirjaa, ja pääsin 56 sivulle. Ken oli sillä välin vaihtanut asentoa hieman mukavemmaksi ja nukahtanut olo-huoneen matolle. Nostin hänet tietenkin punastellen, ja melkeimpä raahasin hänet sänkyyn. Peittelin, ja suukottelin - tietenkin. Olihan hän niin rakas minulle, vaikka olinkin Kenille vain täti!

- Hyvää yötä muruseni, näe kauniita-unia lapsukainen! Mumisin hänen korvaansa, kun samalla Ken vaihtoi asentoa. Kävelin kaikessa rauhassa olo-huoneeseen korjaamaan kirjan hyllyyn ja sammuttelemaan valoja. Meni kylläkin aika hapoille...

Vaikka olikin kevät, illat ja yöt olivat kylmiä. Aina kun muutimme Ruoholassa uuteen asuntoon, koskaan talvi ei päässyt ovelle asti. Harmi, nimittäin nyt minun oli pakko saada talvi tänne ja äkkiä! Halusin sydämmeni pohjasta talvea, joten soitin Auringon poikaseen josta voi tilata kaikkea mahdollista. Tiedättekö minkä tilasin? Säänmuuttumisnaattorin. Se tekee poikaa, kun pistää niskaan kunnon sydän-talven. Luulisi Keninkin pitävän siitä.. Ken tietää? Niinhän se sanonta kuuluu, heh heh.

Ei, ei kai vain? Eiih! En jaksa enään tätä! Vanhassa talossa aina, joka yö jouduimme kestämään Dedyn kummittelua. Asetin hauta-kivet kauniisti, Toivomuskaivon viereen toivoen ettei kanta-isä tai kanta-isän vaimo alkaisi kummitella! Mutta miten kävi?

- Siitäs saat senkin lurjus! Huudahdin itselleni, kun purin kiukkuani, vihaa ja voimiani nyrkkeilysäkkiin. Vietin siinä melkein koko yöni, kun ei ollut kylmäkään - vaikka talvi painoi päälle. Alkoi niin kovasti ärsyttämään, jospa Deddy jäisikin tänne koko elämäkseni? En halua sitä! Ennen kuin menin sisälle, kävin "hävittämässä" haudat mutten lopullisesti - niille saattaa löytyä käyttöä!

Viha jatkui aamulla. Olin niin väsynyt, kun odotin lumen seassa koulu-bussia. Eihän meillä ollut autoa - onneksi. Sekin maksasisi maltaita! Ken näytti nauttivan lumesta, minua taas se hermostutti! Sitten päähäni tuli eräs asia mieleen...

•  

Mutta puhuiko Crispina totta? Onko oikeasti muut Woodstonit eronneet? Vai oliko tämä vain välikohtaus? Vaiko kerjäsikö Crispina vain huomiota! Se selviää seuraavassa luvussa!!!